Sosiaalinen media on syrjäyttänyt perinteistä mediaa, eikä lehtien merkitys nuoremmalle sukupolvelle ole enää sama kuin vanhemmille.
Uutiset hankitaan somen kautta, ja välittömästi päivittyvät tapahtumat tarkoittavat tiedon nopeaa leviämistä. Seuraavana päivinä painetuissa lehdissä oleva tieto on jo auttamattoman vanhentunutta, ja somesukupolvi on siirtynyt tuoreempien uutisten pariin.
Sosiaalisen median myötä lehtikuvauksen rooli on muuttunut, mutta se ei ole kuitenkaan poistunut. Myös lehdet siirtyvät digitaaliseen muotoon, jossa kuvien tarve on edelleen suuri.
Somesta tullut tärkein media nuorille
Aiemmin uutiset ja tieto hankittiin lehdistä, mutta nuoremman sukupolven osalta tilanne on toinen. Kaikki löytyy kännykästä, ja sosiaalinen media on syrjäyttänyt perinteisen median nuorten keskuudessa.
Puhelimessa kulkee mukana yhtä lailla uutiset kuin viihde. Esimerkiksi pelaamiseen valikoituu casino Mobilepay maksutavalla, eikä talletusta varten tarvitse olla korttia tai muuta erillistä maksutapaa mukana. Kasinon sivut toimivat selaimen kautta, ja tuhannet pelit ovat vain muutaman painalluksen takana.
Sama päteä someen, joka on saavutettavissa koko ajan. Sen kautta pysytään mukana julkkisten elämässä ja luetaan päivän polttavimmat uutiset. Samalla perinteisen lehtikuvauksen rooli on erilainen kuin ennen.
Lehtikuvauksella edelleen tilausta
Lehtikuvaajan ammatti on aina ollut suhdanneherkkä, ja tilanne on muuttunut entisestään sosiaalisen median myötä.
Paperisten lehtien lukeminen vähenee jatkuvasti, ja uutiset hankitaan suoraan sosiaalisesta mediasta. Kuvia voi ottaa ja julkaista kuka vain, eikä siihen tarvita enää ammattilaistason välineitä.
Isojen tapahtumien jälkeen sosiaalisessa mediassa leviää hetkessä paikalla olleiden ottamia kuvia ja videoita, ja tutkimusten mukaan TikTok on noussut nuorten mielissä tärkeimmäksi uutismediaksi. Kehitys herättää myös kritiikkiä, kun onnettomuuspaikoilla keskitytään videoiden kuvaamiseen auttamisen sijaan.
Lehtikuvaukselle on kuitenkin edelleen tilausta, ja työn häviämisen sijaan ammatti vaatii aiempaa monipuolisempaa osaamista. Uutiset ovat muuttuneet sosiaalisen median myötä visuaalisemmiksi, eikä lehtikuvaajan työ rajoitu pelkästään lehdissä julkaistaviin kuviin.
Sen sijaan samasta uutisesta tarvitaan kuvia ja videoita lehteen ja sosiaaliseen mediaan. Näiden kaikkien pitää vangita katsoja uutistulvan keskeltä. Ammattitaidon merkitys korostuu, jotta yhteen kuvaan tai lyhyeen videoon saadaan vangittua olennainen.
Sosiaalinen media ei pysty kaikkeen
Sosiaalinen media ei kuitenkaan pysty kaikkeen, ja lehtikuvauksen tärkeys nousee esille erityisesti laajojen reportaasien kohdalla.
Reportaasit ovat pitkiä prosesseja, joissa seurataan kohteita tai tapahtumia päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. Aiheet vaihtelevat, mutta tavoitteena on kertoa pidempi tarina. Reportaasin kautta aiheeseen paneudutaan syvällisesti, ja sen kautta nähdään asioita, joihin yksi somekuva ei pysty.
Laajempien reportaasien kautta nostetaan esille tärkeitä yhteiskunnallisia asioita, ja niiden tekemiseen tarvitaan ammattitaitoinen lehtikuvaaja. Ammattitaito näkyy kuvissa, jotka saavat ihmiset pysähtymään.
Sosiaalinen media on nopeatahtinen, mutta samalla pinnallinen. Kaikkea ei voi tiivistää yhteen kuvaan tai lyhyeen videoon, vaan monet asiat edellyttävät laajempaa tarkastelua. Siinä lehtikuvauksen rooli nousee tärkeäksi, eikä samaa löydä sosiaalisen median vaikuttajien sivuilta.
Mikä on lehtikuvien ja sosiaalisen median kuvien ero?
Sosiaalisessa mediassa ja lehtikuvauksessa on useita merkittäviä eroja, jotka vain korostuvat tulevaisuudessa.
Suurin niistä liittyy eettisiin periaatteisiin, jotka ovat perinteisessä mediassa tärkeitä myös lehtikuvauksen osalta. Kaikessa uutisoinnissa noudatetaan journalistin ohjeita, jotka korostavat kriittisyyttä ja totuudenmukaisuutta.
Ennen jutun ja kuvan julkaisemista varmistetaan myös se, että sillä ei loukata yksityiselämän suojaa. Kuvat eivät saa halventaa ketään, eikä niissä saa jakaa arkaluontoisia tietoja ilman kohteen suostumusta.
Sosiaalisessa mediassa ei ole samanlaisia rajoja, ja kuka vain voi julkaista siellä lähes mitä tahansa. Kuvat ja videot saattavat levitä laajalle ennen kuin niihin reagoidaan ja mahdollisesti poistetaan alustalta.
Tekoälyn kehittyessä kuvia myös muokataan aiempaa enemmän. Katsojien on yhä vaikeampaa erottaa aitoja kuvia ja videoita muokatuista, ja tapahtumia voidaan käyttää omien etujen ja asioiden ajamiseen.
Lehtikuvaajien rooli puolueettoman median edustajina onkin tulevaisuudessa äärimmäisen tärkeä. Ammatti vaatii myös aiempaa monipuolisempaa osaamista, jolla varmistetaan lehtikuvien vangitsevan katsojien huomion kuvatulvan keskellä.