Tunnetuimpia suomalaisia valokuvaajia

Suomalaiset ovat tunnettuja maailmalla osaamisestaan – tämä pitää paikkansa myös valokuvauksen saralla. Kotimaiset valokuvaajat ovat niittäneet mainetta sekä kunniaa valokuvataiteen ja -journalismin parissa, mutta joukkoon pääsee myös kuvaajia, jotka ovat nousseet maailman tietoisuuteen esimerkiksi kuvapalvelu Instagramin kautta. Tässä artikkelissa käymme läpi suomalaisen valokuvamaailman kaikkien aikojen tunnetuimmat ja kuumimmat nimet.
Kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita
Yksi tunnetuimmista suomalaisista kansainvälisistä valokuvataiteilijoista on nimeltään Elina Brotherus, joka on syntynyt vuonna 1971 Helsingissä. Ennen valokuvataiteilijaksi ryhtymistä hän valmistui Helsingin Yliopistosta kemistiksi. Lahjakkuus kuitenkin vaihtoi kemistiksi valmistumisensa jälkeen uraa ja valmistui maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000. Hän on voittanut uransa aikana lukuisia tunnettuja ja arvostettuja palkintoja.
Viimeisenä Brotherukselle on myönnetty Pro Finlandia -mitali vuonna 2012. Hän on myös voittanut vuoden 2008 valtion valokuvataiteen palkinnon, Carnegie Art Awardin nuoren taiteilijan palkinnon vuonna 2003 ja Fotofinlandian vuonna 2000. Elina Brotherus on tunnettu myös siitä, että hän esiintyy itse suurimmassa osassa valokuvateoksissaan mallina.
Hattulassa vuonna 1959 syntynyt Eija-Liisa Ahtila on tullut tunnetuksi videotaiteilijana ja ohjaajana, mutta myös valokuvataiteilijana. Hänellekin on myönnetty tunnustukseksi Pro Finlandia -mitali vuonna 2005. Ennen taideopintoja suomalaiskuvaaja opiskeli oikeustiedettä. Hän on opiskellut ulkomailla muun muassa Yhdysvalloissa UCLA:ssa Los Angelesissa ja myös American Film Institutessa. Ahtilalla on ollut näyttelyitä sekä Suomessa, että ulkomailla, mutta hänen töitään on kuitenkin valitettavasti vain harvoin esillä Suomessa.
Ahtilalla on ollut ulkomailla yksityisnäyttelyitä esimerkiksi Lontoon Tate Modernissa, New Yorkin modernin taiteen museo MoMassa ja Tukholman Moderna Museetissa. Eija-Liisa Ahtila on saanut loistavia arvosteluja teoskokonaisuuksistaan ja yksityisnäyttelyistään. Hän on myös saanut 49-vuotiaana akateemikon arvonimen. Tämä tarkoittaa, että hän on saanut sen nuorimpana Suomessa.
Uudet lahjakkaat tulokkaat
Vuonna 1987 syntynyt Meeri Koutaniemi on yksi uusimmista tulokkaista valokuvajournalismin saralla Suomessa. Hän on opiskellut musiikki- ja tanssilinjalla Helsingin Sibelius-lukiossa, minkä jälkeen hän on opiskellut kuvajournalistiikkaa Tampereen Yliopistossa. Koutaniemen kuvia on julkaistu mm. Time-aikakausilehdessä. Hänen kuvansa ovat hyvin kantaaottavia ja esimerkiksi hän on saanut julkisuutta ja herättänyt keskustelua kuvasarjallaan, jossa hän on kuvannut maasai-heimon tyttöjen ympärileikkausta.
Koutaniemi on tullut tunnetuksi myös muun muassa Riisuttu Suomi -teoksesta, jonka hän on julkaissut yhdessä Arman Alizadin kanssa vuonna 2015. Hänet on palkittu Vuoden lehtikuvat -kilpailussa vuonna 2012 vuoden lehtikuvaajana ja vuonna 2013 hänet palkittiin jopa kuudessa eri sarjassa.
Yksi tunnetuimmista Instagramin suomalaisista valokuvaajista on nimeltään Konsta Punkka, josta käytetään myös nimitystä Oravakuiskaaja. 21-vuotiaalla miehellä on Instagramissa jopa yli 800 000 seurajaa ja lukumäärä kasvaa koko ajan. Hän on tullut tunnetuksi upeista luonto- ja eläinkuvistaan, sillä kuvaa eläimiä läheltä ja niissä esiintyy esimerkiksi kettuja, oravia ja lintuja.
Punkka matkustelee ympäri Suomea ja ulkomaita kuvaamassa luontoa. Hän kieltäytyy paljastamassa kuvauspaikkojaan, että muut kuvaajat eivät häiritsisi eläinten rauhaa. Konsta opiskeli ennemmin musiikkia, mutta hänen innostuksensa loppui tähän ja hän aloitti tällöin valokuvauksen vain 15-vuotiaana.
Muita suomalaisia valokuvataiteilijoita
Tässä artikkelissa on mainittu vain muutamia tunnettuja suomalaisia valokuvaajia ja valokuva-taiteilijoita. Jos suomalainen valokuvauksen historia kiinnostaa, voi siitä kiinnostuneet tutustua I.K Inhan teoksiin. Hän oli suomalainen valokuvauksen edelläkävijä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla. Maisemakuvistaan tunnettu suomalaisosaaja kävi hakemassa oppia Italiasta, Saksasta ja Itävallasta.
Valokuvauksesta kiinnostuneita voi suositella myös tutustumaan esimerkiksi Helsinki Schoolin valokuvataiteilijoiden ryhmään. He ovat valmistuneet Taideteollisesta korkeakoulusta ja ryhmittymässä on varsin erilaisia tyylisuuntauksia.